Pirteämpi ilme botuliinihoidolla

Asiakaskokemus

Väsähtänyt ilmeeni kaipasi tehokeinoja. Olin kuullut ilmettä raikastavista injektiohoidoista, mutta neulakammoni takia en ollut aiemmin uskaltanut niitä ajatellakaan. Siluetti Span osaavissa käsissä reipastuin asiasta.

Uuvahtanut peilikuvani harmitti, ja päätin ottaa käyttöön järeämmät aseet. Leikkaukseen en halunnut, joten pohdin, että injektiohoidot saattaisivat olla vastaus ilmeen raikastamiseen. Päätin järkyttävästä neulakammostani huolimatta kokeilla hoitoa.

Minusta otettiin ensin meikittömät kuvat, jonka jälkeen kasvojani anylysoitiin. Silmieni alla on on näkyviä verisuonia, joita ehdotettiin häivyttämään laserin avulla. Lisäksi suositeltiin maanvetovoiman painamien poskipäiden täyttöön hyaluronihappoa, otsan sekä silmien ja suun ympäryksen juonteille botoxia.

Botuliinin teho perustuu liika-aktiivisten lihasten heikentämiseen, jolloin kireä lihas rentoutuu ja ryppy tai ihouurre siliävät. Hoidossa ei ole tarkoitus estää ryppyjä ja uurteita aiheuttavien lihasten toimintaa, vaan pelkästään rauhoittaa kyseisiä lihaksia. Näin saadaan luonnollinen ja pirteä lopputulos.

Hoito alkoi laserilla. Se poltti hieman, mutta oli siedettävää. Silmänalusten verisuonet häivyttyivät, mutta sairaanhoitaja, että toinen hoitokerta voi olla myöhemmin paikallaan. Etukäteen jännittämäni pistokset eivät sattuneet hyttysen pistoa enempää ja hoidot olivat hetkessä ohi. Hyaluronihappo laitetaan poskipäihin kanyylilla. Ensin ihoon tehdään neulalla pienen pieni reikä ja sen jälkeen asetetaan kanyyli, jonka kautta hyaluronihappo menee oikeaan paikkaan.

Kaikki toimenpiteet olivat kokonaisuudessaan tunnissa ohi. Aluksi kasvoissa oli lievää turvotusta, mutta kiitos taitavan pistäjän, vältyin mustelmilta. Botoxin vaikutus alkoi noin kolmen viikon kuluttua täydellä teholla ja aluksi huomasin kasvoissa pientä kireyttä, mutta pian kasvot olivat aivan ”normaalintuntuiset” ja kireys oli poissa. Hyaluronihapon vaikutuksen näin heti. Poskipäät olivat oikealla paikallaan ja oikukas ihoni sai aivan uudenlaista nuorekasta hehkua. Hyaluronihapon vaikutus kestää 8-12 kuukautta, botoxin noin 6 kuukautta. Veikkaanpa, että kun vaikutus lakkaa, tapaamme jälleen.