Ilmejuonteet kuriin botuliinihoidolla
Sanni 35v - AsiakaskokemusVaikka Sannilla ei ollut ikää kuin 35 vuotta, oli häntä vaivannut jo vuosia voimakkaasti painuneet kulmat, jotka tekivät hänestä tahattomasti vihaisen näköisen. Lisäksi viimeisen puolentoista vuoden kuluessa otsan vaakarypyt olivat alkaneet näkyä entistä enemmän.
- Tulin hoitoon kokeilumielessä. Toivon, että tämä hoito poistaa äkäiset kulmani ja avartaa katsettani. Tässä on myös se hyvä puoli, että jos en tykkääkään, vaikutus lähtee pois puolessa vuodessa, kertoo Sanni Siluetin vastaanotolla.
Botuliini ennaltaehkäisee ryppyjä
Vastaanoton alussa Sannin kasvoista otetaan valokuvia eri kulmista, erilaisin ilmein, jotta voidaan dokumentoida tilanne ennen hoitoa. Siluetin lääkäri toteaa, että botuliinihoito sopii Sannille erinomaisesti.
Sanni ei tullut hoitoon yhtään liian aikaisin. Hoito on kannattava sillä lihaksia rentouttava botuliini myös ennaltaehkäisee otsajuonteiden syvenemistä. Sannin oikea kulma on korkeammalla kuin vasen, jota voi korjata samalla, kun hoidetaan otsan juonteita.
Puudutus ei välttämätöntä
Botuliini ja hyaluronihaposta tehdyt täyteaineet sekoitetaan usein nimiltään ja vaikutuksiltaan keskenään, sekä ihmisten puheissa että lehtiartikkeleissa. Molemmat ovat pistoshoitoja, mutta käyttötarkoitus ja hoidettavat alueet eri. Siluetin lääkäri kertoo botuliinin sopivan parhaiten kasvojen yläosan hoitamiseen ja täyteaineilla saadaan puolestaan täyteläisemmät huulet tai täytetään suun ympäristön juonteita. Joskus täyteainetta voidaan käyttää myös viimeistelemään botuliinihoitoa: jos ihon uurre on syvä, ensin laitetaan botuliini ja myöhemmin voidaan lisätä täyteaine. Yleensä pistoshoitoon tulevat asiakkaat eivät kaipaa puudutusta, mutta huulia hoidettaessa sitä suositellaan.
Sannilta päätetään hoitaa botuliinilla samalla kertaa kulmien symmetriaa, otsan uurteet, pystyrypyt kulmakarvojen välissä ja ryppyjä silmäkulmissa. Pistoksia on yhteensä noin parikymmentä ja pistoskohdat otsalla, kulmissa, kulmakarvojen välissä ja silmäkulmissa.
Vaikutus yksilöllistä
Sanni ei pitänyt hoitoa kivuliaana, vaikka pistokset tuntuivatkin. Sannia kehotettiin välttämään meikkaamista heti pistosten jälkeen ja olla saunomatta vuorokauteen. Muutoin voi viettää normaalia elämää.
Botuliinin vaikutus saattaa näkyä jo muutamassa päivässä, mutta viimeistään parin viikon sisään. Hoitotuloksen kestokin on yksilöllistä, mutta yleensä se on noin puoli vuotta. Varsinaista jälkitarkastusta botuliinihoidon jälkeen ei tarvita, mutta halutessaan Sanni voi varata ajan vastaanotolle parin viikon päähän, jolloin voidaan tehdä mahdollinen täyteainehoito.